lauantai 9. syyskuuta 2017

Sataa sataa ropisee!

Satteista sunnuntaita!

Ei pitäny siäennusteet paikkoonsa. Ei tullu viikonkaan poutoo. Puittuu on suatu ja pehkutkii puiduilta aloilta pois. Tiälläpäin on vielä rukkiitkin puimatta ja leipäviljaks vieläkö kelepovaat. Kyllä huonolta näyttää ja koko Suomessa!

Nyt on jo miel tehny sisälle kästöihin parriin, Oon ilimottautunu kansalaiopiston piirilöihin, Keramiikkaan, huonekalujen entisöintiin ja monitoimiryhmään jossa tehhään tilikkutöistä rautalankatöihin siltä väliltä.

Tässä edellisen vuuven tekele.

Kasvihuone ja tomatin kasvatusta ois nyt tarjolla.

Tämä rakennettiin vanhoista ikkunoista viis vuotta sitten, aurinko paistaa uamulla ja puoleltapäivin iltaan asti.

Härän sydän, ensimmäiset on kypsyny ja mittasin suurimman paino 543g, Tein nyt eilen tomattisosetta pakkaseen, tomattia ol 2kg, sipulii 1kg, fariinisokerrii 1dl, etikkoo 1,5dl, hienuu mersuoloo 2rkl,  lusikan kärellä maustepippurii ja neilikko. Sokerii suap maunmukkaan laittoo. Mausteinen tuoksu tul koko huusholliin. Keittelin sen kokkoon ja jauhoin sauvasekottimella, en hyvin hienoks, ja pakastin kerta-anoksiks. Mie en pane tomattii suun sissään tuoreena, van siteen ruokiin lisättynä männöö.
Tanskan vienti. tämä on ollu miulla aina.
Kirsikkatomatti 'Supersweet' luottolaji tämäkin. Pekka tykkevää tomatista ja kehuu tätä paraimmaks maultaan.
Tässä kypsyy 'Chocolate Chemp' Tätä on ihan värin tautta. Suap salattiin vähän erlaista värrii.
Kymmenen tainta miulla on ja satoa tulloo jaittavaks asti. Tänä vuonna kypsyminen on vuan hijasta ja kaikki ei kerkii ensinkään.
Kasvihuoneen piässä on yks viiniköynnös, ei oo vielä tehny satoa, ollu yhen vuuven ja jokohan ensvuonna suahaan maistiisii?
Lisäks on yks kasvihuonekurkku ja siitä on suatu syyvä ihan mukavasti.
Lattii on kasvihuoneeseen tehty vanhoista reikätiileistä. Penkit tehtiin ihan kiinteet lankusta ja käytävä on välissä. En vaiha muata välillä, lisseen vuan pehkusontoo, tomatti tykkevää siitä. On oppi emäntäkouluajoilta. Kasteluu varten meillä on 250l vanha pikkutankki tuossa kasvihuoneen vieressä ja se terästankki verhoiltiin puurimoilla, nähhään vein lämpötilakin. Ves otetaan pumpulla järvestä.



Tämmösii liljoja on nyt kukassa. Nimet ei oo muistissa.

Alppikärhö 'Ballet Skirt' virittäytyy uuvelleen kukkimaan, tämä kukkii herkästi muinakin vuosina kahteen kertaan.

Valakonen leimu on kova levviimään siemenestä, otin sitä maljakkokukaks van vaikka meillä ei ookkaan mittään allergioita pit laittoo ulos tuoksun takkii.
Tämmönen vaaleenpunanen, satteesta kärsiny. Vielä on ruusunpunanen ja liila nupulla.

Jalokärhö 'Jackmanii' alottelloo ja paljon ois nuppuja kun kerkiis kukkii. Tää on vähän huonossa paikassa, ei paista kun uamuaurinko. Taijan siirtee valosampaan, en tiiä onnistuuko! ja miusta tuntuu jotta nuo muut immöö kaiken voiman tältä. Tässä on lähellä alppiruusuja ja isoja perennoja, ei tää näin hento pärjee niihen kanssa. Tämä on antanu nimen kokonaiselle lajikeryhmälle ja on mualiman tunnetuin kärhölajike sannoo, Puutarha ja Piha kirjasarjan kestävät koristekasvit kirja.

Surukuuset tekivät ensimmäisen kerran käpyjä. Pekan kanssa myö käytiin omenapoimurii ja pitkiä tikkaita apunakäyttäen ottamassa muutama käpy ihan sitä varten onko niissä siemenii, ja kyllä löytyy, kokkeilen ittääkö, laitan kylyvöksen nyt syksyllä ulos.

Lopuks laitan kuvan kaislaliinasta. Kuvoin kevväällä piäsiisliinan hamppuloimeen ja lointa jäi vielä vähän tänneasti. Vuosia sitten otin talteen järvestä kaisoo, on er kun järviruoko. Kuivasin ne silloin ja aitan orsilla ne säily hyvänä. Juohtu mieleen nyt lopettoo se loimi tähän. Otin loimesta lankoja pois ja sain omastamielestä 110% onnistuneen liinan ulukopöyvälle. Liotin nuo kaislat jotteivät murru kuvottaissa ja märkänä pit kuttuu, enimmät veit vuan puristin pyyhkeeseen, välliin laitoin palttinaviröön kerrattuu vihreetä pellavalankoo ja on täysin luonnon materiaalinen liina. Hamppu ol miulle uus tuttavuus ja ennen vanhaan siitä on tehty köysiä. Minnuu kiinnostaa kaikki uuvet materiaalit kokkeilla ja tykkeen erityisesti luonnonmateriaaleista.

On aina parempi kun on kutteessa noita värieroja tuossa kaislassa.
Nyt on puut tyhjät ja meinasin laittoo syksymmällä  mattokankaan.

Enskerralla arvontavoitoista!

Kiitos kun jaksoit lukkii ja hyvvee ensviikkuu.



24 kommenttia:

  1. Kiva kun sinulla on vielä kaunista kukintaa puutarhassasi vaikka syyskuu on jo pitkällä. Meillä liljojen aika on jo ohitse. Kauniit syysleimut. Sinulla on niin kaunis kasvihuone. - Mukavaa sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvihune on miustakin mukava. Meillä on tiällä rannassa viikon ainakii myöhemmässä kuin (sisämuassa) kukinnat. Komeat maksaruohot ei oo yhtään punastunu!

      Poista
  2. Jos ei kelit muutu, saa nähärä pääsöökö puimahan ollenkaa. Tääläpäi on puitu toooosi vähä. Sitä poutajakson lyhyyttä tääläki pahootellaha. Vaikia syksy ja talavi tiaros.
    Sullaki tuallaane ihana kasvari ja satua täynnä. Mullaki kukkiivat ensimmääset lilijat.
    Kivannäkööne liina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katastrofi on jos ei kelit muutu! Pekka tek tuon kasvihuoneen, tykkeen tomatinkasvatuksesta vaikka en sitä syökkään. Miulta nämä muut jalommat liljat on hävinny! Kiitos liinan kommentista.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvin on kasvaneet vaikka ei nyt oo mittään lämmitystä piällä.

      Poista
  4. Kivoja nuo kansalaisopistojen kurssit. Kauniita kukkia sinulla ja herkullisen näköisiä tomaatteja! Ihana tuo keramiikkatyö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kansalaisopiston kurssit on tos mukavii. Oon pyöriny pitkään niissä ja oppinu millon mitäkin.

      Poista
  5. Hieno tomaattisato, mutta kaunis on kasvarikin. Teillä vielä liljatkin kukkii ja muutenkin tuntuu, kuin siellä olisi kesäisempää, kuin täällä. Meillä satoi eilen ihan kaatamalla ja tänäänkin runsaasti, joten aika litsislätsis koko puutarha nyt on.
    Kaislaliinasta tulee todella hieno. Ulkona se kestää varmaan pitkään. Muutama vuosi sitten kävin ahkerasti kutomassa mattoja työväenopiston kudontapisteessä. Pitäisiköhän elvyttää vanha taito, sillä mattojen ja poppanoiden kutominen on niin mukavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Satanu on meilläkin, ei miärällisesti ihan mahotonta. Järvessä ves on vielä laskussa. Kaislatyöt on minnuu kiinnostanu pitkään js länsisuomessa siitä tehhään koreja ja jopa kaislapukkia. Kutominen on mukavoo ja mattoja kun paukuttaa suap samalla jumppookin. Kannustan sinnuu kutomaan!

      Poista
  6. Voi ihanuus mitä kuvia ja kukkia..ihan kesäfiilis tuli näistä:) On kyllä komeita tomaatteja ja varmasti maistuvat herkullisilta!! Ihana tuo puutarhakoriste minkä olit tehnyt😊💕

    VastaaPoista
  7. Kiitos! Tomatit onnistu vaikka aurinkuu nekin kaipovaa! Keramiikkatyttö pittää vuan muistoo ottoo pois ennen pakkasii jotta ei säry.

    VastaaPoista
  8. Täällä kulmilla ei ole vielä aloitettukaan viljan puintia. Tänään tosin ei pitkästä aikaa sada, mutta kasvustot ovat ihan märkiä ja osin vihreitä. Taitaa mennä lokakuulle!
    Meilläkin muutamat kärhöt ovat vasta alkunupuillaan, eikä valo taida riittää niitä kukittamaan. Säilyisivät nyt talven yli ensi vuoteen!

    VastaaPoista
  9. Hankala syksy on ollu ja ei muutosta oo luvassa!
    Kaikki on nyt myöhässä ja miullakin nuppuja on kärhöissä, pieniä vielä eikä varmaan kerkii kukkimaan. Suaphaa nähä ens keväänä!

    VastaaPoista
  10. Makoisan näköisiä tomaatteja ja hieno tuo liina! Ihanalta kuulostavat nuo kurssit, joille olet ilmoittautunut. Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  11. Kiitos Tiiu! On hyvä jotta on kaikenlaisii harrastusmahollisuuksii, miulla kun ei oo pieniä lapsia piäsen mänemään. Mukavoo viikon jatkuu sinnekin.

    VastaaPoista
  12. Upea blogi! Ihmettelen ja ihailen aina toisten energiaa ja monipuolista osaamista. Itse kun en ole käsityöihmisiä yhtään.
    Tuli sama tunne kuin mitä Between kirjoitti. Ainakin länsirannikolla kaikki on "mädäntynyttä", monet puskat ovat pudottaneet jo lehtensäkin. Erikoinen vuosi ollut ilmojen puolesta.

    VastaaPoista
  13. Kiitos! Miekun oon semmonen koissa viihtyvä tyyppi. Pitäs lenkkeillä ja käyvä jumpissa van kun ei oo miun juttu. Kästyöt viep männessään. Erikoinen vuos on ollu kaikkineen. Tiällä on nyt puihen alakanu tulla ruska ja luonto on syksynen.

    VastaaPoista
  14. Hyvä että saitte puitua! Meillä on vettä tullut niin että hirvittää kuinka pelto kantaa! Onneksi meillä on vain heinää ja perunaa, mutapainiksi perunan nosto meni. Aion tuon oman pikkumaan käydä kuokan kanssa vielä läpi, josko sinne olisi jäänyt mullan sekaan jotain!

    Ihania liljoja sinulla on kukassa, juuri mun lempiväreissä. Juu, kansalaisopistoissa on nykyään kaikkea mielenkiintoista ja mukavaa on eri tekniikoita kokeillakin. Olet kyllä taitava käsityöihminen monella saralla! Komeaa liinaa kudot!

    Mukavaa viikonloppua Ulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puituu on suatu neljännes kylyvetystä. On ollu hyvin satteista tiälläkin. Venäjällä on isolla alalla korkiipainetta ja se varmaan ei laske satteita muuvalta kulukemaan. Toivotaan jotts poutautus. Perunan nosto ois esillä ensviikolla, toivottavasti ei ois hyvin märkee.
      Myöhään jäi liljojen kukinta, tuota orienttihybridii kukitin ruukussa monta vuotta, kevväällä laitoin penkkiin ja pitänöö nostoo talaveks varastoon on aremp. Vuatteissa en tykkee vaaleenpunasesta, van kasviloissa männöö!

      Kansalaiopison kurssit on miulle tärkeitä. Sukkapuikkoja en oo tarvinnu tähänasti, nyt kun ei äitii oo neulomaan pitäs miun opetella sukittammaan nää miehet!
      Kiitos kommenttiloista ja hyvvee viikonloppuu.

      Poista
  15. Onpa kiva kivellä istuja ja kaunis kasvihuone. Tomaatit näyttävät tosi herkullisilta ja miten kauniita ja kauniin värisiä liljoja.
    Mukavia ja antoisia hetkiä harrastustesi parissa ja rentouttavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  16. Kiitos Kruunu Vuokko. Miun harrastukset on näitä kädentaitoja. Liikunta tulloo hyötyliikunnasta tälleen kesällä.
    Tomattii on suatu mukavasti, ja liljatkaan ei tykkee liiasta vessattiista, toivottavasti poutaantuu!
    Mukavoo viikonloppuu.

    VastaaPoista
  17. Oi kuinka kaunis ja tuottoisa kasvari.

    VastaaPoista

Parempi myöhään!

 Parempi myöhään, kuin ei millonkaan! Sain Kruunuvuokolta haasteen, koska kukkii!  Hiidenkiven puutarhan Minna, oli alunpitein haasteen lait...

Suosituimmat artikkelit